Henkilöt

Inkaella on 13-vuotias tyttö, joka tarinan alussa (kesäkuussa) tulee asumaan Poutalan tilalle. Hän on juuri menettänyt äitinsä, joka joutui humalassa auto-onnettomuuteen. Isänsä hän menetti jo ollessaan alle kouluikäinen. Inkaella löytää vanhoja kirjoja ja kiinnostuu uniopiskelusta.

Rami on Inkaellaa vuotta vanhempi eli 14-vuotias poika. Hän asuu läheisessä kaupungissa, Koskelassa, mutta hänen isänsä on juuri ostanut mökin läheltä Poutalan tilaa. Hän kiinnostuu uniopiskelusta heti saatuaan kuulla siitä.

Katleena on Inkaellan ikäinen tyttö. Inkaella tutustuu Katleenaan ensin unen aikana ja vasta myöhemmin maatasolla. Katleena käy Poutalan tilalla ratsastamassa ja hän onkin erinomainen ratsastaja. Hän kykenee muistamaan unenaikaisia tapahtumia.

Päivi ja Timo Poutala ovat  Poutalan tilalla asuva aviopari. Timo on perinyt tilan vanhemmiltaan. Hyväsydämisinä he ovat halunnut tarjota  kodin kodittomalle lapselle eli Inkaellalle heidän omien lastensa jo lähdettyä kotoaan.

Alisa Timon sisar, jolla on tärkeä tehtävä Inkaellan suhteen. Hän asuu Lapissa ja käy ensimmäisessä osassa Poutalan tilalla ja toisessa osassa lähettää kirjeen Inkaellalle.

Aina on samalla luokalla Inkaellan kanssa. Heidän suhteensa alkaa huonosti ja Inkaella yrittää korjata sitä valonmestareiden avulla. Aina on mukana myös sarjan toisessa osassa.

Mirja-Liisa on historiasta  innostunut historian opettaja, jonka opetusmetodit eivät tyydytä Ramia ja Katleenaa, minkä takia he päätyvät seikkailulle varjotasoille auttamaan häntä.

Tyyne Merentaus on jo vuosia sitten kuollut. Hän asui aikoinaan pienessä mökissä tilan mailla. Siitä mökki on saanut nimensä Tyynen mökki. Jo hänen vanhempansa asuivat siinä, mutta hän itse vietti v

Kaljupäiväinen mies/Elak/Kale Inkaella kohtaa varjotasoilla useamman kerran kaljupäisen miehen, joka toisessa osassa esittäytyy nimellä Elak.

Inkaellan äiti esiintyy Inkaellan muisteluissa ja pohdinnoissa sekä eräällä seikkailulla varjotasoilla. Hän valitsi elämässään alkoholin ja päätyi sen myötä ennen aikaiseen kuolemaan. Inkaella kohtaa äitinsä varjotasoilla ja tämä joutuu tekemään tärkeän päätöksen.

Arma ja Kaarlo Katleenan vanhemmat, jotka ovat itsekin uniopiskelijoita.

Eerikki on Katleenan muutamaa vuotta vanhempi veli. Ensimmäisessä osassa hänet lähinnä vain mainitaan. Toisessa osassa Inkaella tutustuu häneen paremmin ja myös seikkailee hänen kanssaan.

Alma on Katleenan mummu ja hän on mukana vasta toisessa osassa, jossa Inkaella tapaa hänet sairaalassa.

Julia, Tapio ja Hilla ovat Poutalan tilan aikuiset lapset, jotka asuvat muualla. Julia asuu Lontoossa, muut Suomessa. Ensimmäisessä osassa heidät lähinnä mainitaan. Toisessa osassa Inkaella tutustuu heihin paremmin. He auttavat häntä uusien vanhojen kirjojen pariin ja Inkaella auttaa heistä kutakin vuoronperään toisen osan aikana.

Valotasojen olentoja, mestareita: Mori ohjaa Inkaellaa Valotasoilla. Useat muut valonmestarit opettavat uniopistoissa, kuten Miikkail, Guang, Kuijin, Eimitaan, Suvaoh.

Varjotasojen olentoja, kuoret, kolhot, viekoittelijat.

Hevoset. Ensimmäisessä osassa tutustutaan Poutalan tilan hevosiin ja poniin: Lilli, Lumi, Täplä, Donna, Tuikku, Tähti, Kaneli. Toisella osassa tilalle tulee uudet hevoset, Majesteetti eli Maje ja Aamun valon onni eli Avalon.



Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita